Lehtokerttu on
Suomessa pesivistä kertuista runsaslukuisin. Sen laulua voi usein
kuulla kaupunkien puistoissakin kuten tässä Järvenpään
Vanhankylänniemessä, Tuusulanjärven läheisyydessä. Lehtokerttu on
silti vaikeasti nähtävä ja tunnistettava, mutta laulustaan sen
tuntee. Näytteen taustalla myös mustarastas virittelee säkeitään.
Videolla (alla) lehtokerttu on löytänyt laulupaikan Voikosken
kirkon puistosta, siis taas lähellä hyörinää mutta visusti
piilotellen. Kolmas
lehtokerttu lauloi säkeensä Sipoon Boxin kylän takamailla.
Sillä oli nyt aikaa ja rauha laulella kenenkään keskeyttämättä, ja
niinpä laulusäkeet tuntuivat hyvin vaihtelevilta ja tuoreilta.
Useimmiten kertut tuntee laulustaan, mutta joskus lehtokertun ja
huomattavasti harvinaisemman mustapääkertun säkeet voivat
sekoittua. Jälkimmäinen on yleensä edellistä lyhytsanaisempi.
Usein mustapääkerttu myös päättää säkeensä toistuvasti samaan
sävelkuvioon kuten videolla alla.
Mustapääkertun tunnistaa mustasta
päälaestaan (naaraalla tiilenpunainen), jos linnun onnistuu
näkemään. Parhaiten kertut tunnistetaan laulustaan. Videolla
mustapääkertun laulusta ja vilauksilta linnusta itsestäänkin
nautitaan Sipoonjoen laaksossa tuomien tuoksussa. Videolla lintu
kylläkin jo etsiskelee syötävää, ja videoon ”dubattu” laulunäyte
on samasta paikasta aiemmasta tilanteesta. Voit kuunnella toisenkin yksilön
laulua, nyt jo keskikesän "kärpäshelteellä". Kolmas esimerkki
on täsmälleen keskikesältä, heinäkuun puolivälistä Askolasta.
Näin myöhäinen reviirilaulu voisi viitata jo toiseen pesintään.
Mustapääkertun
varoitusääni kuului matalana säkätyksenä samoilla kulmin
kuin kevätlaulut, joten kerttu epäilemättä pesi Sipoonjoen
laakson rehevässä lehtisekametsässä. Lehtokerttu laulaa ja pesii
ehkä hieman vähemmän ryteikköisissä sekametsissä ja myös
puistoissa. Mustapääkerttu on Sylvia-kertuista mahdollisesti se,
joka tunnetaan myös Karl Collanin säveltämästä Topeliuksen
runosta Sylvialle, Sylvian joululaulusta.
Hernekerttu
lienee saanut nimensä laulunsa mukaan, joka kuulostaa kuin
hernepillin vihellykseltä. Toistuvien ”kertosäkeiden” välissä
kerttu livertelee myös lemmekkäämmin. Toisessa
ääniklipissä tikli ja hernekerttu laulavat melkeinpä
duettoa Järvenpään Vanhankylänniemessä. Yllä olevalla videolla
hernekerttu on jo elokuisen hiljainen, mutta tulee vihdoin
näkyviin. Nyt sen määritys perustuu höyhenpuvun värien
harmaaseen selkäpuoleen ja päälakeen, valkeaan vatsapuoleen ja
kurkkuun, sekä tummaan nokkaan ja nokan ja silmän väliseen
tummaan ”ohjasviivaan” eli maskiin.
Pensaskerttu taas on nimetty mieliympäristönsä
mukaisesti, sillä se viihtyy ja pesii mieluusti pensaissa, myös
pihapiirien välittömässä läheisyydessä. Kuvattavaksi osunut
pensaskerttu ruokaili pihakatajassa ja kuulutti samalla
reviirilauluaan, lyhyttä säettä, josta sen hyvin tunnistaa,
vaikka tässä kerttu on saanut laulukaverikseen satakielen.
Toisessa näytteessä
pensaskerttu laulaa Hillosensalmen asemalla, Vuohijärven ja
Repoveden välisellä kannaksella. Pensaskertun laulusäe on
lehtokertun ja mustapääkertun säkeitä lyhyempi ja
säännöllisempi. Kertut on siis helppo oppia erottamaan laulunsa
pohjalta, vaikka lintuja ei näkisikään. Ja vaikka vilaukselta
näkisi, ilman laulua niitä on usein vaikea tunnistaa,
mustapääkerttua lukuunottamatta. Hauskaksi arvoitukseksi jää,
matkiiko pensaskerttu tässä näytteessä pari kertaa hernekerttua, vai
osuuko jälkimmäinen vain laulamaan yhtä aikaa ja saamaan
edellisen hetkeksi hiljaiseksi!
Kertut ja kerttuset luokiteltiin aiemmin samaan heimoon
kuuluviksi. Siirry tästä kerttusten pariin!
