Mustarastas voitti Suomen Luonto -lehden asiantuntijaraadin arviossa parhaimman laulajan tittelin. Oli miten oli, mustarastaan laulu on taiturillista ja myös monimuotoisempaa, kuin kauempaa kuultuna aina huomaakaan. Isomman videon mustarastas lauloi kotikuusessa, aivan muutaman metrin päässä ulko-ovelta. Lyhyestä etäisyydestä huolimatta lintu piilotteli hyvin ja osui kuviin vasta esityksen viimeisten säkeiden aikana, yläkerran ikkunasta. Nuo säkeet paljastavat, miten kokonaisvaltaisesti lintu omistautuu laululleen. Tavallisesti kuultujen huilumaisten äänten ja erilaisten staccatojen ohella näin läheltä kuuluvat myös taiturilliset pikku livertelyt, naukunat ja glissandot. Uskomaton taituri. Rastasta komppaa sepelkyyhky. Kollegat tekevät kohteliaasti myös tilaa toisilleen. Pikku videolla mustarastas lauloi pihan komeassa haavassa.

Kaikki linnut ovat yksilöitä ja myös saman lintulajin yksilöiden lauluissa on eroja, joskus suuriakin. Tässä kolmas laulaja, huhtikuisesta metsästä nauhoitettu. Se laulaa soinukkaasti ja rauhallisesti, joutumatta kilpailemaan liikenteen melun kanssa. Neljäs laulaja, toukokuun lopulla Repoveden kansallispuistossa tavattu, on mainio musikantti. Se pysyy tonaalisesti uskollisena A-duurille, kolmisointua Cis-A-e-Cis myöten. Säkeiden huipentuman ylin sävel on puolestaan fis. Tarkkaan kuunnellen huomaamme, että A-duuri ja sen peruskolmisointu yhdistää näitä lintuja niin, että niiden antamalla äänellä voisi virittää orkesterin intrumentit. Usein mustarastas tosiaankin toistaa A-duurin kolmisointua, joskus jopa kertosäkeen luonteisesti. Viides laulaja tekee näin höystäen toistuvaa kolmisointua pienin välisoitoin. Äänite on äitienpäivän aamulta -24. Laulava rastas saa säestyksekseen raksuttelevan rastaan (liekö kyseessä koiras ja naaras?) ja mm. intomielisen talitiaisen. Puistossa laulava mustarastas saa tottua myös ihmisääniin. Taustalla Järvenpään Vanhankylänniemessä laulavat mm. meriharakka, viherpeippo ja naurulokki.

Kun seuraavan kerran kuuntelet mustarastasta, kuulet varmasti taas eri version. Mustarastaan mestarilaulannasta saamme kuitenkin nauttia yleensä vain keväällä ja alkukesästä. Kauniina syyspäivänäkin mustarastas voi silti ikään kuin hyräillä, laulaa hillitysti ja jopa nokkaa avaamatta, kuin jo kevättä kaivaten. TV-antennissa laulava mustarastas saa taustalle ainakin lehtokertun jatkuvan liverryksen. Niiden ”stemmoja” ei ole aivan helppo erottaa toisistaan!

Ympärivuotinen mustarastaan ääntely, ”arkipuhe”, on tavanomaisempaa rastaan ”raksutusta”, lentoon lähtiessä hieman vilkkaampaakin. Näitä ääniä kuulee myös talvella, sillä mustarastas jää usein talvehtimaan Suomeen. Pikkuvideolla muistumia kevätlaulusta tapailee potentiaalinen talvehtijaehdokas lokakuun 9. päivänä 2025 Järvenpäässä.


Lue lisää rastaista.

Jatka eteenpäin: fasaani, haahka, haapana, haarapääsky, harakka, harmaahaikara, harmaalokki, harmaapäätikka, harmaasieppo, harmaasorsa, helmipöllö, hemppo, hernekerttu, hiirihaukka, hippiäinen, huuhkaja, härkälintu, hömötiainen, isokoskelo, jalohaikara, järripeippo, kaakkuri, kalalokki, kalasääski, kalatiira, kanadanhanhi, kanahaukka, kaulushaikara, kehrääjä, keltasirkku, keltavästäräkki, kesykyyhky, kirjosieppo, kiuru, korppi, koskikara, kottarainen, kuikka, kulorastas, kultarinta, kuovi, kurki, kuusitiainen, kyhmyjoutsen, käenpiika, käki, käpytikka, lapintiira, laulujoutsen, laulurastas, lehtokerttu, lehtokurppa, lehtopöllö, leppälintu, liejukana, liro, luhtakerttunen, meriharakka, merikotka, merilokki, merimetso, metso, metsähanhi, metsäkirvinen, metsäviklo, mustapääkerttu, mustarastas, mustavaris, naakka, naurulokki, niittykirvinen, nokikana, nuolihaukka, närhi, pajulintu, pajusirkku, palokärki, peippo, pensaskerttu, peukaloinen, piekana, pikkujoutsen, pikkukäpylintu, pikkulokki, pikkusieppo, pikkutikka, pikkuvarpunen, pohjantikka, pulmunen, punajalkaviklo, punakylkirastas, punarinta, punatulkku, punavarpunen, puukiipijä, pyrstötiainen, pyy, pähkinähakki, pähkinänakkeli, rantasipi, rastaskerttunen, rautiainen, ruisrääkkä, ruokokerttunen, ruskosuohaukka, rytikerttunen, räkättirastas, räystäspääsky, satakieli, selkälokki, sepelkyyhky, silkkiuikku, sinisorsa, sinisuohaukka, sinitiainen, sirittäjä, suokukko, taivaanvuohi, talitiainen, tavi, teeri, telkkä, tervapääsky, tikli, tilhi, tiltaltti, tukkakoskelo, tundrahanhi, tunturipöllö, tuulihaukka, töyhtöhyyppä, töyhtötiainen, urpiainen, uuttukyyhky, valkoposkihanhi, valkoselkätikka, valkoviklo, varis, varpunen, varpushaukka, varpuspöllö, viherpeippo, vihervarpunen, viiksitimali, viitakerttunen, viitatiainen, västäräkki
- äänet -
täydennystä - palaa alkuun -