Rastaat rikastuttavat elinpiirejämme niin kotipihoilla ja
puistikoissa kuin aivan erämaissakin. Suomessa yleisesti
tavattavat viisi rastasta edustavat myös laulajina keskimäärin
hyvin tunnettuja lajeja: mustarastas on saanut
mestarilaulajan maineen, laulurastas on taiturimainen
minimalisti, punakylkirastas liittää paikallisesti
muuntuvaan kertosäkeeseen salaperäisen livertelyn, kulorastas
värittää lauluansa joskus lyömäsoitinmaisilla tehokeinoilla,
särinöillä ja ”plurinoilla”, ja räkättirastas, niin
”räkättäjä” kuin onkin, tekee ainakin itsensä estoitta
tiettäväksi. Todellisuudessa räkättirastaskin visertelee, mutta sitä
pääsee harvemmin kuulemaan.
Toisaalta kaikkien rastaiden arkisemmissa äänissä kuten
lentoäänissä tai varoituksissa on räksämäisiä, raksuttavia
piirteitä; tässä näyte mustarastaan ”raksutuksesta”.
Rastaita asuu Suomessa enemmän kuin ihmisiä, joten rastaita pääsee
takuulla kuulemaan. Pihapiirissäkin viihtyvät mustarastas ja
räkättirastas antautuvat helpommin myös näkösälle. Rastaat ovat meillä muuttolintuja, ja yleensä vain
mustarastaista osa jää talveksikin iloksemme.
Laulurastaan näköinen mutta tätä hieman kookkaampi kulorastas
on muita rastaita piilottelevampi, mutta sen laulu kuuluu
keväisessä metsässä kauniisti. Kulorastaan laulu muistuttaa
mustarastasta, mutta äänen sointi on hieman hillitympi ja säkeet
rauhallisempia. Joskus se toistaa punakylkirastaan tavoin kuin samaa kertosäettä.
Laulurastaan toistoja (kuuluu nytkin taustalla) ei kulorastas
kuitenkaan viljele, mutta sen erikoisuuksiin kuuluvat joskus surinat,
krähinät, plurinat ja ratinat. (Näytteen taustalla kuullaan
mm. järripeipon jyyst ja punakylkirastaan kertosäe.) Kun
kulorastas lennähtää ohitsesi, saatat kuulla myös ”räksämäisen” raksutuksen.
Punakylkirastas
laulaa aktiivisesti, mutta sekin piilottaa itsensä hyvin. Lintu
tunnetaan laulunsa paikallisista ”murteista”, joskin samallakin
seudulla voi kuulla myös toisistaan poikkeavia kertosäkeitä.
Lyhyttä kertosäettä seuraa yleensä hieman pidempi ja vaimeampi
livertely. Tässä
näytteessä ainakin kaksi punakylkirastasta lauloi Puolangan
Paljakassa, höysteenä vielä räkättirastas ja pajulintu. Toinen punakylkirastaista
tuli varmistamaan oman versionsa hieman lähemmäksikin mikrofonia.
Kolmas punakylkirastaan kertosäe kuullaan uusmaalaisen
punakylkirastaan suusta. Kukin lintu jäi paikallistamatta
kuvaa varten. Se siis piiloutuu taitavasti, vaikka lienee
rastaistamme yleisin. Kevätlaulun päätyttyä punakylkirastaan raksutusta on
hankala erottaa räkättirastaasta, ellei lintu osu näkyviin.
Räkättirastas,
rastaista kauneimpia, on ehkä joutunut kärsimään räkättäjän
maineestaan, mutta sympaatti tyyppi sekin on. Ehkä sen nimi
voisikin olla kirjorastas, ellei tuo nimi olisi jo varattu
siperialaiselle rastaalle. Ääninäytteessä ”räksä” saa seurakseen
toisiakin rastaita, myös mustarastaan. Toisella videolla
räkättirastaan seurassa on niin ikään mustarastas ja sitä paitsi
tilhiä, kaikki syystalven marjojen kimpussa. Alimmilla videoilla
räkättirastas viihtyy punakylikirastaiden seurassa (taustalla myös
pajulintu) ja liikennemerkin nokassa.